asiakaskokemus

Harkittu asiakaspolku johti Spamalotiin

Mummuni ja Monty Python. Molemmilla on ollut suuri merkitys huumorintajuni kehittymiseen, jälkimmäisellä jopa opiskelualan valintaan. Rakkaus englannin kieleen oli syttynyt jo aiemmin, mutta sen viimeisteli 90-luvulla televisiossa uusintana pyörinyt ”Monty Python’s Flying Circus”. Oli siis mentävä, kun ”The Holy Grail” -elokuvaan perustuvaa Spamalot-musikaalia esitettiin Seinäjoen kesäteatterissa heinä-elokuussa 2019. Musikaalin ansiot on jo kerrottu lukuisissa blogeissa …

Harkittu asiakaspolku johti Spamalotiin Lue lisää »

Tiimityötä asiakkaan parhaaksi Barbapapan tyyliin

Olen lukenut tyttärelleni silloin tällöin lastenkirjaa Barbapapan teatteri. Se on peräisin omilta lapsuusvuosiltani 80-luvulta. Niin ajaton ja sympaattinen kuin kirja onkin, siinä on yksi kohta, jonka lukeminen tekee näin aikuisena suoraan sanottuna pahaa. Kirjassa Barbapapojen ja ihmisten kylään saapuu sirkuskolonna, joka ei kuitenkaan lasten suureksi suruksi pysähdy, vaan jatkaa suurempaan kaupunkiin. Barbapapa haluaa ilahduttaa pettyneitä …

Tiimityötä asiakkaan parhaaksi Barbapapan tyyliin Lue lisää »