Dare To Learn 2018 -opasteet Ruoholahdessa

Uskallatko heittäytyä oppimiseen? Dare to Learn 2018 -antia

Blogissa on ollut jälleen hiljaista. Uhosin, että parhaiten hiljaisuuden katkaisee se, kun lähtee pois kotoa ja kertoo sitten, mitä näki ja koki. No, minä lähdin 18.9.2918 Helsinkiin Kaapelitehtaalle Dare to Learn 2018 -oppimisfestivaaliin ja tiivistin heti tuoreeltaan joitakin ajatuksia. Näistä kehkeytyi ainekset jopa kahteen blogitekstiin, joista kumpikin liittyy kyllä oppimiseen, mutta kumpikaan ei liity teknologiaan mitenkään. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle siis mennään…

Mikä Dare to Learn?

Vuonna 2017 ensimmäistä kertaa järjestetty Dare to Learn halusi antaa maailmalle Suomen 100-juhlavuoden kunniaksi oppimisen lahjan. Festivaali on järjestetty opiskelijavoimin ja sanapari “oppimisen Slush” tuli etsimättäkin mieleen. Tapahtuma tehtiin heti alusta lähtien kansainväliseksi ja se on avoin kaikille oppimisen kehittämisestä kiinnostuneille ja innostuneille, olivat he sitten yrityselämän tai oppilaitosten puolelta.

Pystyin olemaan paikalla kaksipäiväisestä festivaalista vain ensimmäisenä. Sosiaalista mediaa seuratessa myös toisena päivänä oli ollut huikea meno ja oppimisintoilijoita paikalla suurin määrin.

DareToLearn2018 päälava (main stage)
Dare to Learn 2018 -päälava ja tunnelmaa Kaapelitehtaalla. Kuva: Marjaana Jokinen

Tapahtuman nimi ja merkitys aukenivat minulle toden teolla vasta paikan päällä. Oppiminen on muutoksen aikaansaamista, heittäytymistä, myös kehtaamista ja uskaltamista. Kaikessa tässä ovat tunteet, emootiot, vahvasti mukana. Festivaalissa pääsi näitä taitoja jopa treenaamaan!

Mikä rooli tunteilla on oppimisessa?

Erona moniin muihin oppimisalan tapahtumiin, Dare to Learnissa oli varattu oma “treenialueensa” reflektointia varten, Learn 24/7 Gym. ”Treeni” alkoi tunnistamalla kolme tunnetta, joita itse koki juuri sillä hetkellä ja kirjoittamalla ne lapulle. Laput kootiin yhteiselle seinälle:

DareToLearn2018 gym-alueen tunneseinä (emotion wall)
DareToLearn2018 emotion wall, jolla osallistujien fiiliksiä. Kuva: Marjaana Jokinen

Sen jälkeen mentiin treenialueelle, jolla oli erilaisia tehtäviä. Niillä voi joko valita jonkin konkreettisen kysymyksen tai ongelman jota halusi työstää, tai keskittyä oppimisen tuntemuksiin. Jokaisella tehtäväpisteellä oli pohdintoihin käytettävissä aikaa kolme minuuttia. On muuten yllättävän pitkä aika!

Kävin radan kahdesti läpi: ensin heti paikalle saavuttuani ja toisen kerran ennen pois lähtöä.

Ensimmäisen rykäisyn jälkeen tärkein huomioni oli, että yritin tehtäväpisteillä vetää liian nopeita johtopäätöksiä valitsemastani ongelmasta. Tämä oli itse asiassa todella tärkeä oppi. Yritän muistaa sen toiminnassani: odota, kuuntele ja anna ratkaisuehdotuksia vasta sitten.

Toisella kierroksella puolestaan sain voimakkaan tunne-elämyksen eräästä asiasta, kun pääsin hiljentymään ja fokusoitumaan. Se ei liittynyt suoraan ammatillisiin asioihin, mutta tarkoitti luultavasti sitä, että keskittymisen kautta minulle merkitykselliset asiat pääsevät nousemaan pintaan ja arjen hälinän seasta olisi tärkeää löytää hiljaisia hetkiä (edes se kolme minuuttia).

Minulle Learn 24/7 Gym avasi siis konkreettisilla tavoilla sitä, mitä tunteet, reflektointi ja keskittyminen voivat tarjota oppimiselle ja oppimisen kokemukselle. Emootioiden tunnistamisen ja niiden käyttämisen oppimisen voimavarana sanotaankin olevan tärkeitä sekä työelämälle  että opetukselle.

Mitä se oppiminen siis on tai mitä se voi olla?

En ole pedagogi ja keskenjäänyt kasvatustiedeiden avoin appro ei pätevöitä puhumaan teorioista. Juuri nyt oppiminen tarkoittaa minulle monenlaisia asioita. Niissä kaikissa korostuu muutoksen aikaansaaminen.

Konkreettisimmillaan se tarkoittaa uuden tiedon hankkimista ja sen soveltamista muutamilla verkkokursseilla, joita käyn omatoimisesti. Kurssien aikana kirjoitan itselleni koko auki oppimisprosessiani ja kysymyksiä, joihin koetan löytää vastauksia. Voin jälkikäteen katsoa, miten muutos (eli oppiminen) tapahtui: mitä asioita en tiennyt aloittaessani, kun en tiennyt mitä en tiedä, enkä edes mitä kaikkea pitäisi kysyä.

Oppimiseen liittyy myös porukalla oppiminen yhdessä tekemällä. Olen vapaa-ajallani mukana perustamassa uutta yhdistystä. En ole koskaan aiemmin ollut tällaisessa mukana alkumetreiltä lähtien, joten olen oppinut jo tähän mennessä uusia asioita mm. sääntöjen laatimisesta. Tällä toiminnalla on lisäksi se hyvä puoli, että se saa aikaan muutosta paitsi meissä tekijöissä, myös muissa asiaa seuraavissa!

Kolmanneksi voin sanoa, että oppiminen tapahtuu myös erehdysten kautta. Koskaan se ei ole elämässäni selvempää kuin tämän vuoden aikana, aloittaessani yritystoimintaa ja miettiessäni sen suuntaa.

Myös blogin kirjoittaminen on jatkuvaa oppimista ja epävarmuuden kanssa painimista. Sen avulla voin kuitenkin jäsentää kokemiani asioita (kuten nyt vaikka näitä erilaisia tapahtumia) ja yhdistää niitä aiempaan tietooni. Siihen sisältyy myös tunneskaalan kokeminen laidasta laitaan, kuten epävarmuus (”Onkohan tämä ihan tyhmää”) ja heittäytyminen (”No olkoon vaan, nyt painan julkaisunappulaa”).