Tekninen viestijä tulkkaa insinööriä ihmiskielelle

Vanhenemisessa on paljon huonoja puolia, mutta on siitä hyötyäkin: perspektiiviä alkaa löytyä, ja huijarisyndrooman oireita esiintyy yhä harvemmin. Vanhan sanonnan mukaan jokaisen kirjoittajan ensimmäinen tarina kertoo heistä itsestään, ja niinpä tämäkin – ensimmäinen blogitarinani – taitaa tehdä.

Aloitin teknisenä kirjoittajana IT-alan hulluina vuosina 1990-luvulla, ja silloinhan töihin pääsyyn riitti usein se, että osasi pitää hiirtä oikein päin kädessä. Kiinnostus teknologiaa kohtaan auttoi, ja kielitaito oli pääsääntöinen työväline; suuri osa meistä oli englanninopiskelijoita. Oli aikaa opetella asioita töissä, projektien välissä oli usein hengähdystauko, ja monella meistä oli kollegoita.

Kun ihmettelin silloiselle kollegalle nimikettämme – ”Miten kirjoitetaan teknisesti?” – hän totesi, että nimikehän on mitä romanttisin:

”What do you do?”
”I write…” ja haaveellinen katse taivaanrantaan.

Sittemmin alalle on myös voinut kouluttautua, ja itsellänikin on Oulun yliopiston teknisen viestinnän sivuainepaketti suoritettuna. Nykyisellään teknistä viestintää voi opiskella Tampereen ja Vaasan yliopistoissa.

Takana loistava tulevaisuus?

Vuonna 2011 jäin opintovapaalle Customer Documentation Specialist -tittelillä ja aloin tehdä väitöskirjaa teknisen viestinnän kehittämisestä – muutamia asioita oli jäänyt hampaankoloon ja tahdoin selvittää, mikä alan kokonaiskuva on. Teknisiä viestijöitä paljon työllistänyt Nokian kännykkäpuoli yskähteli pahasti, ja vaikutukset tuntuivat lähes kaikkien meidän työoloissa.

Nykyään Nokia keskittyy radioverkkoliiketoimintaan ja useiden kymmenien suomalaisten kirjoittajien tiimit ovat enimmäkseen menneisyyttä. Ulkoistukset ovat arkipäivää ja HW-puoli tuntuu työllistävän softaa useammin.

Väitöskirjani Technical communication as an activity system: a practitioner’s perspective  valmistui 2015 ja on sen ilmeisesti joku joskus lukenutkin. Tuoreemmassa, Vaasan yliopiston kääntämisen, erikoisalaviestinnän ja monikielisyyden tutkijayhdistyksen järjestämän VAKKI-symposiumin julkaisussa kuvataan teknisen viestinnän nykytilannetta Suomessa. Julkaisun tiedot pohjautuvat  Suomen teknisen viestinnän yhdistyksen vuonna 2015 tekemään kyselyyn.

Kyselyssä selvisi, että vaikka useat vastaajat olivat itse tyytyväisiä omiin työoloihinsa, he tiedostivat, että alalle pääsy on hankaloitunut ja alan tulevaisuus epäselvä.

kiikarit, perspektiivi

Alan murroskohdasta uutta kohti

Nykyisessä työssäni englantilaisen filologian yliopistolehtorina joudun pohtimaan näitä työllistymisasioita päivittäin: miten taata opiskelijoille sellaiset tiedot ja taidot, että työnantajatkin tajuavat niiden arvon? Miten ylipäänsä kertoa mahdollisille työnantajille kieli- ja viestintäihmisten taidoista?

Selkeän kohderyhmäviestinnän lisäksi teknisen viestijän erikoisosaamista on vaikeiden teknologisten konseptien muotoilu ymmärrettävälle kielelle: miten käyttäjä hyötyy jonkin tuotteen tai järjestelmän uusista toiminnoista, ja miten hän voi käyttää niitä omassa arjessaan tai työssään? Voi kuulostaa itsestään selvältä, mutta jokainen, joka on joskus yrittänyt selvittää teknistä ongelmaa käyttöohjeen avulla, tietää, ettei asia ole ihan niin yksinkertainen.

Teknisen viestinnän alalle on jo pitkään peräänkuulutettu PR-kampanjaa, joka lisäisi tietoisuutta ammattikunnasta ja auttaisi alan vakiinnuttamisessa. Olkoon tämä blogiteksti osa sitä kampanjaa. Make tech writers great again!

Jenni VirtaluotoKirjoittaja Jenni Virtaluoto on tekninen viestijä ja filosofian tohtori. Pitänyt käyttäjän puolta IT-alalla vuodesta 1998. Verkostoidutaan! https://www.linkedin.com/in/jenni-virtaluoto/