rakenteinen sisältö tekoälyajassa

Rakenteisuus on robotin ruokaa

“Laita perustat kuntoon, niin pääset vaikka avaruuteen.” Tällainen tiivistyksen tiivistys tuli päähäni, kun olin antanut STVY:n (Suomen Teknisen Viestinnän Yhdistys) upean syysseminaarin annin vähän tasaantua. Aiheissa oli kattavasti kaikkea ajankohtaista alaan liittyvää: tekoälyä (AI), virtuaalitodellisuutta (VR), chatbotteja ja niin edelleen. Oli mukava nähdä tuttuja, mutta parasta oli todeta oman ydinosaamiseni olevan edelleen ajantasaista ja sovellettavaa. Mitä ne alussa mainitut perustat sitten ovat? Sisältöjen rakenteisuus.

Mitä rakenteisuus käytännössä tarkoittaa?

Sisällöntuottajan kannalta koko homman keskeisin huomio onkin ymmärtää, että mitä tahansa sisältöjä voi nykyään sekä tuottaa että tulkita kone. Kaiken tuotetun sisällön kannattaa olla ensisijaisesti sellaisessa muodossa, että kone voi sitä ymmärtää, lukea ja hakea.

Perinteinen 200-sivuinen paperimanuaali ei osaa reagoida käyttäjänsä tarpeisiin mielekkäällä tavalla ja oikea-aikaisesti. Kokonaisten dokumenttien sijasta onkin järkevämpää ajatella sisältöjä uudelleenkäytettävinä moduleina.

Moduli on sisältöpalanen, joka vastaa yhteen tiettyyn kysymykseen ja on ymmärrettävissä sellaisenaan. Jokaisella sisältöpalasella täytyy myös olla tarkoitus loppukäyttäjän kannalta: hän haluaa saada tarkan vastauksen tarkkaan kysymykseensä mahdollisimman nopeasti.

Noista sisältöpalasista sitten koostetaan eri tarkoituksia varten erilaisia polkuja ja kokonaisuuksia. Informaatiosuunnittelun näkökulmasta jopa virtuaalilaseilla katseltavat ohjeet ovat siis vain yksi mahdollinen output-formaatti ruudelleenkäyttöön (reuse ja repurpose) suunnitellulle sisällölle.

Olen kuullut myös microcontentista ja sisältömolekyyleistä, jotka ovat vielä moduleitakin pienempiä tiedonmurusia. Tällainen saattaa olla vaikka vain yksi tietty lause yhdellä tietyllä näytöllä. (Tai vaikka tviitti!)

Lineaarisista dokumenteista keskustelun rajapinnaksi

STVY:n seminaariesityksissä kävi vahvasti ilmi se, että tekoäly rakastaa rakenteisuutta. Chatbot rakastaa ahmia metadataa, xml-muodossa ilmaistuja sisältöjä ja muita standardeihin perustuvia tiedonsiirtomuotoja. Se myös löytää sekunnissa käyttäjän kysymykseen oikean vastauksen modulaarisesta sisältöpankista, jopa käyttäjän omalla kielellä.

Vaikka tekoälyä voi kouluttaa löytämään ja tarjoamaan juuri oikeita vastauksia käyttäjälle, aikaa tähän kuluu vähemmän, kun sisältömassat ovat jo valmiiksi rakenteisessa muodossa. Osaamista näiden tekemiseen ja hyödyntämiseen on jo olemassa ja monissa organisaatioissa jo ihan omasta takaa (eli siellä Doc-tiimissä).

STVY:n esityksissä vinkattiin muun muassa, että termipankit ja käännösmuistit ovat organisaatioissa aarrearkku, jonka sisällön arvo tekoälyaikana on vielä toistaiseksi saattanut jäädä penkomatta.

Perinteinen informaatiosuunnittelu ja modularisointi ovat tärkeitä taitoja, kun organisaatiot hamuavat pääsyä “nextille levelille” asiakasarvon tuottajina ja liiketoimintansa kehittämisessä. Kun pohjamassa on kunnossa, siitä on helpompi jalostaa tuotoksia eri tarpeisiin.

Ehkä vastauksia haetaan hypen mukana vielä turhan kaukaa. Alkuun pääsee vaikka katsomalla nykyisiä sisältöjä ja pohtimalla voisiko niitä järkeistää jotenkin, jotta robotin ruokailuhetki helpottuu ja asiakkaat saavat oikeat vastaukset kysymyksiinsä entistä nopeammin.

Infodevaaja mainostaa itseään “tylsien hommien tyyppinä”, mutta oikeasti voisi antaa tylsät hommat automatiikan hoidettaviksi.