Silta joka johtaa valoon

Harkittu asiakaspolku johti Spamalotiin

Mummuni ja Monty Python. Molemmilla on ollut suuri merkitys huumorintajuni kehittymiseen, jälkimmäisellä jopa opiskelualan valintaan. Rakkaus englannin kieleen oli syttynyt jo aiemmin, mutta sen viimeisteli 90-luvulla televisiossa uusintana pyörinyt ”Monty Python’s Flying Circus”. Oli siis mentävä, kun ”The Holy Grail” -elokuvaan perustuvaa Spamalot-musikaalia esitettiin Seinäjoen kesäteatterissa heinä-elokuussa 2019. Musikaalin ansiot on jo kerrottu lukuisissa blogeissa ja nauroin itselleni muutaman vuoden lisää elinaikaa. Pidin myös siitä, miten minut teatterikävijänä huomioitiin pitkin matkaa. Asiakaspolku Spamalotiin alkoi ennen esitystä ja jatkui vielä loppuaplodien jälkeenkin. Kerron tässä vinkkimuodossa miksi, koska muutakaan aasinsiltaa en tähän blogiin liittyen keksinyt. *hymiö*

Viritä asiakas tunnelmaan

Koin asiakkaana mukavia pikku yllätyksiä jo ennenkuin edes olin istahtanut kesäteatterin orrelle. Ensimmäinen oli, että esityspäivää edeltävänä iltana teatteri lähetti tekstiviestin, jossa toivoteltiin tervetulleeksi. Siinä kerrottiin mm. esityksen kesto sekä se, että ulkonäyttämö on katettu. Molemmat hyödyllisiä tietoja paluukyydin suunnittelun kannalta sekä Suomen ailahteleva kesä huomioiden.

Tekstiviestissä oli myös linkki musikaalista kertoviin videoihin YouTubessa sekä Seinäjoen kaupunginteatterin sivuille. En ehtinyt katsoa videoita etukäteen, mutta ennakkovirityksenä tämä oli toimiva,

Varsinainen yllätys tuli kuitenkin kävellessäni Esityspäivänä Törnävän kesäteatterille. Poikkesin pankkiautomaatille ja kun jatkoin matkaa, tämä kyltti tuli vastaan:

Asiakaspolku oli mietitty. Kirjaimellisesti. Kuva: Marjaana Jokinen

Tyrskähdin. Vähän myöhemmin toinen kyltti kertoi matkaa olevan jäljellä 549,40 metriä. Tyrskähdin taas.

En tiedä oliko tämä eteläpohjalaista vai pythonimaista huumoria, vai kuuluiko jopa Spamalotin omaan formaattiin, mutta toimi minulle varsin hyvin. Aina sanotaan, että asiakaspolku täytyy miettiä etukäteen. No, oli todellakin mietitty!

Viihdytä ammattitaidolla

Tästähän on paljon tutkimuksia: kun työntekijäkokemus on kunnossa, myös asiakaskokemus on kunnossa. Lisäksi omasta työstään innostuneet työntekijät ovat motivoituneita tekemään hyvää jälkeä. Uskoisin saman sopivan paikkaan kuin paikkaan.

Spamalotissa lavalla oli todella rautaista osaamista ja esiintyjien hyvä tiimihenki paistoi läpi. Sen lisäksi valtavasti ammattitaitoa oli vaadittu koko esityksen tuottamiseen ohjauksesta, lavastuksesta ja koreografiasta lähtien. Jopa aina yhteen hiileen puhaltavat Barbapapat jäivät kakkosiksi. Melkein.

Lavalla nähtiin lukuisia roolin ja puvustuksen vaihtoja aivan lennosta, saumattomasti. Moni meistä generalisti-humanisteista osaa ainakin jossain määrin identifioitua samaan. Meilläkin on kokemusta monesta roolista ja hatusta, nopeita liikkeitä, soveltamista ja ongelmanratkaisukykyä vaativista tilanteista!

Loppuaplodit 24.8.2019. Kuva: Marjaana Jokinen

Tulin jopa ajatelleeksi, että olisiko muilla työpaikoilla opittavaa juuri teatterimaailmasta. Jos ensemble tai tiimi pelaa hyvin yhteen, se varmasti näkyy myös ulospäin. Olisiko jotain, mitä me tietotyöläiset voimme oppia luovilta aloilta?

Viisastele kohdeyleisön tuntemilla vitseillä

Eric Idlen ja John DuPrez’n alkuperäinen englanninkielinen tuotos toimi suomeksi erinomaisesti ja laulujen toteutus oli taitavaa. Musikaalien ystävänä arvostin taitavaa genren pahimpien klisheiden parodiointia.

Käännöksen tehneelle Mikko Koivusalolle voin vain nostaa hattuani! Kun jälkikäteen luin musikaalista taustatietoja Wikipediasta ja eri maiden omista versioista, ymmärsin entistä paremmin sen suuren työn, jolla teksti oli lokalisoitu ja ajantasaistettu Suomen kontekstiin.

Seinäjoen ja naapurikuntien mainitseminen oli hieno kumarrus paikallisia järjestäjiä kohtaan ja hiihtolegenda Juha Mieto jumalan äänenä oiva veto.

Se vain on sanottava, että jos tätä lähestyy tyypillisenä suomalaisena kesäteatterifarssina, ei todellakaan saa mitä tilaa. Ronski kielenkäyttö, queer-vitsit ja veriset, lentävät irtoraajat voivat olla liikaa. Teatterin ympäristössä ja lavasteissa oli myös Python-faneille tuttuja elementtejä Terry Gilliamin kuvitusten hengessä. Jos kyseinen graafinen ilme ei ole ennestään tuttua, viimeistään silloin ymmärtää, että nyt ei olla Pyynikillä.

Se, joka tietää taustat, saa eniten irti. Muille kokemus voi olla… pökerryttävä. Olikohan?

Viisastu palautteesta

Spamalot-kävijän asiakaspolku ei suinkaan päättynyt siihen, mihin esitys päättyi. Palautekysely tuli hetimiten näytöksen jälkeen helposti ja nopeasti tekstiviestinä. Viestissä kiitettiin mukana olosta, pyydettiin palautetta ja esiteltiin Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn ohjelmiston pääkohdat. Tekstissä oli linkki suoraan kyselyyn, jossa oli kompaktisti vain kolme kohtaa.

Koin pienen notkahduksen tässä kohdassa. Olin varautunut hehkuttamaan palautteessa esitystä sydämeni pohjasta, mutta kysymyksissä kysyttiinkin normaalit Net Promoter Score (NPS) -kysymykset suositteluhalukkuudesta. ”Suosittelenko Seinäjoen kaupunginteatteria standardilla numeroasteikolla 0-10?” No, joo. Tai siis en tiedä. Minähän osasin sanoa vain tästä esityksestä.

Tämä voikin olla NPS ongelma, jonka vuoksi sen rinnalle on kehitelty vaihtoehtoisia tapoja asiakaskokemuksen mittaamiseen.

Olisin ehkä kysynyt lisäksi vielä jotain muuta, joka olisi viitannut selkeästi juuri kokemaani. Tai jotain, josta olisi hyötyä toiminnan kehittämiselle. Tai jotain, joka antaisi seinäjokisille työkaluja saada minut tulemaan Tampereelta asti uudelleen Pohjanmaalle teatteriin. Tämähän olisi mille tahansa organisaatiolle se tuhannen taalan paikka!

(Makuasia ehkä myös, mutta allekirjoittaneen asiakaspolulle olisi mahtunut vielä jokin humoristinen, teemaan sopiva yllätys.)

Vinkkaa asiakaspolku muillekin

Mutta ei hätää! Turvauduin Twitteriin saadakseni hehkutuspalautteen maailmalle. Kyseisestä tviitistä tuli yksi eniten katselukertoja saaneista, vaikka päällisin puolin se ei mikään tykkäysmagneetti ollutkaan.

Onneksi esityksen hashtag #SpamalotFinland oli esillä sosiaalisessa mediassa jo ennalta sekä paikan päällä Törnävän kesäteatterin ulkorakennuksissa, joten se ei päässyt unohtumaan. Tässäkin suhteessa teatterikävijän asiakaspolku oli mukavasti huomioitu.

Nyt on jo myöhäistä mennä Seinäjoelle näihin esityksiin, mutta tutustu hashtagia käyttäen muiden jakamiin sisältöihin.

Lue lisää

Monty Python -ryhmä juhlii tänä vuonna 50 juhlavuottaan. Pythoneihin perehtymisen voi aloittaa YouTubesta ja myös Ylen kanavilta. (Tätä kirjoittaessani Iso-Britannian vääntö EU-erosta on juuri saanut absurdeja piirteitä. Tätä kaikkea eivät Pythonitkaan olisi voineet keksiä…)