asiantuntija-sisällöntuotanto-bot

Asiantuntija Twitter-sisällöntuottajana: esittelyssä ThreadReaderApp

Moni asiantuntija kokee bloggaamisen esteeksi sen, että aikaa kirjoittamiselle ei tunnu löytyvän. Toisaalta sitten kun kirjoittamaan ryhtyy, tulee helposti vuodattaneeksi yhdestä aiheesta kaiken mahdollisen siten, että fokus karkaa. Kide-kirjoituskoulun Mari Valkonen kertoi näistä kompastuskivistä aamiaistapahtumassa Tampereen Crazy Townilla 13.12.2019.

Tunnistin molemmat ongelmikseni. Blogi-ideoita on vaikka millä mitalla, mutta useimmat jäävät muistiinpanojen asteelle, kun aihe ehtii jo vanhentua.

Entä jos kirjoittamista voisi ketteröittää ja kynnystä madaltaa? Entä jos voisi hyödyntää sitä, mitä jo muutenkin tekee vaikkapa sosiaalisen median kanavissa? Esimerkiksi Twitter on kaikin puolin mainio kanava ajan hermolla pysymiseen ja itseä kiinnostavien asiantuntijoiden seuraamiseen. Sillä on myös omaa ajattelua tiivistävä merkitys: yhden tviitin 280 merkkimäärä pakottaa fokusoimaan ja miettimään mitä oikeastaan on sanomassa.

Omaa tuskaani on lievittänyt kolme kätevää työkalua, joiden avulla voi tuottaa sisältöä suoraan Twitteristä vaikkapa WordPressiin tai GoogleSitesiin: ThreadReaderApp, Wakelet ja Tweetdeck. Näiden käyttötarkoituksia voivat olla esim. ajatusten hahmottelu asiantuntijablogissa hyödynnettäväksi, oman osaamisen tai harrastusten esittely, kiinnostavien aihepiirien seuraaminen kokoelmien avulla, seminaariterveisten koostaminen, oppimispäiväkirja, portfolio ja niin edelleen.

Ensimmäisenä näistä käsittelyssä on ThreadReaderApp.

Ideoi, jalosta ja markkinoi asiantuntija-aihettasi

ThreadReaderApp on botti, joka kokoaa yhden kirjoittajan tviitit yhdestä ketjusta (thread) kokonaiseksi tekstiksi.

Tviittien ketjuttaminen tarkoittaa, että voit jalostaa asiaasi ketjun muodossa yhtä tviittiä pidemmälle. Tviitin lisääminen tapahtuu kirjoitusnäkymässä alareunan plus-merkkiä painamalla (saatavilla ainakin Twitterin selainversiossa):

Ketjuttaminen toimii hyvin esimerkiksi tapahtumien live-seurannoissa tai kun haluat tuoda asiaasi esille tarinallisessa muodossa. Hyviä ohjeita ja esimerkkejä tviittien ketjuttamisesta löytyy Twitterin omista ohjeista.

Mielestäni tätä lähestymistapaa voi hyvin käyttää blogitekstien luonnostelun pohjana. Samalla kun ideaa palastelee itselleen tviitteinä, tulee jo herättäneeksi omien seuraajien huomion teemasta eli markkinoineeksi tekstiään kuin huomaamatta.

Tuumasta toimeen!

Saat ketjusta kokonaisen tekstin näin:

  1. Seuraa Twitterissä käyttäjää https://twitter.com/threadreaderapp
  2. Lisää tviittiketjusi loppuun uusi tviitti, jonka sisältönä mainitset botin sekä komennon unroll:
    @threadreaderapp unroll
  3. Muutaman minuutin kuluessa botti vastaa ketjuun ja lähettää sinulle linkin ketjun sisältöön HTML-muodossa.

Omissa esimerkeissäni koostin ketjuksi Kasvu Open -yrityskarnevaaleilla päivän aikana oppimani keskeisimmät asiat sekä esittelyn botin käytöstä (practice what you preach).

Botin omalta alustalta tekstin voi joko jakaa sellaisenaan eteenpäin tai tallettaa PDF:ksi. Tviiteissä käytetyt aihetunnisteet listautuvat sivun loppupuolelle ja saman kirjoittajat aiemmat ThreadReaderApp-tekstit tulevat myös näkyviin.

Teksti ei kuitenkaan palvele asiantuntijan yleistä löydettävyyttä verkossa, jos sen jättää botin palvelimelle. Niinpä suosittelen kopioimaan tekstin pohjan varsinaisesti käyttämällesi sisällöntuotantoalustalle, esim. WordPressiin. Siellä tekstiä voi jalostaa ja editoida esimerkiksi lisäämällä linkkejä, kuvia ja hakukoneoptimoinnin kannalta keskeisiä hakusanoja – kuten tekisi mille tahansa blogitekstille (ja kuten tein omalle esimerkilleni täällä).

Plussaa botin käytössä siis on, että tviitin pituus auttaa fokusoimaan ajattelua. Siitä tulee myös olo, että ei tee samaa asiaa kahdesti vaan voi hyödyntää sitä, mitä tekisi jo muutenkin. Ajatusten heittely ihmisten ilmoille on hyvä tapa aloittaa – edes jostain!

Rajoite ThreadReaderAppissa on, että ketjutus koskee vain yhden kirjoittajan tviittejä. Sillä ei siis saa kiinni usean käyttäjän käymää, polveilevaa keskustelua yhdestä aiheesta. Asiantuntija-artikkelissa tämä ei ihan välttämätöntä toki olekaan.